keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

ASUNTOMESSUKOHTEEMME: VALOISA "PIKKUUSEN PAREE"



Seinäjoen Asuntomessuihin on enää 3 viikkoa aikaa. Vaalean ja valoisan messukohteemme Pikkuusen Pareen sisustus on Nina Mäkelän käsialaa. Pikkuusen Paree valmistui hyvissä ajoin ja odottelee jo innokkaana messukävijöitä. Uskomme, että Pikkuusen Paree hurmaa messuilijat toimivalla pohjaratkaisullaan, avarilla oleskelutiloillaan ja ajattoman skandinaavisella sisustuksellaan. Messujen jälkeen Finnlamelli-Timberkodin valmistamasta modernista, yksikerroksisesta puutalosta tulee nelihenkisen perheen toiminnallinen koti. Tässä hieman esimakua tulevista Asuntomessuista ja kohteesta 42 Pikkuusen Paree.

Tervetuloa inspiroitumaan Seinäjoen Pruukinrantaan 8.7. - 7.8.2016! 














keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

KINNARPS - YHTEISTYÖKUMPPANIMME ISOLLA K:LLA


Kinnarps on kulkenut kumppaninamme jo tovin matkaa. Itse olen ensimmäisen kerran tutustunut yritykseen vuonna 2004, ollessani fysioterapiaopiskelija Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Tuote jäi mieleen laadukkaana edelläkävijänä ja vuonna 2007 tiemme sitten yhtyivät. Siitä lähtien on ollut ilo työskennellä Kinnarpsin tuotteiden parissa.

Kinnarps Ab:n juuret ovat Ruotsissa, pienessä Kinnarpin kylässä. Sen perustivat vuonna 1942 Jarl ja Evy Andersson. Suomeen Kinnarps Oy on rantautunut 1990 ja on suomalainen perheyritys ja kuuluu Perheyritysten liittoon.

Laadukkuus, ergonomia ja tuotteiden ympäristöystävällisyys ovat keskeisiä tekijöitä tuotteiden valmistuksessa ja nämä seikat tekivät myös minuun vaikutuksen. Kinnarpsin tarina on mielestäni kaunis, voit tutustua siihen tarkemmin tämän lyhyen filmin kautta:


Tästä rakennuksesta kaikki alkoi vuonna 1942.

Kuva tehtaan museosta, ihan oikeasta puusepän verstaasta.

Kinnarpsin perustajat Jarl ja Evy Andersson.

Hyvä esimerkki ympäristöystävällisyydestä: tehtaalla ylijäämä puumateriaali puristetaan pelletiksi. Sillä lämmitetään tehdasalue sekä koko Kinnarpin pieni kylä.
Tuotteet toimitetaan asiakkaalle omilla rekoilla jotka pakataan tehtaalla.
Tuotteet kääritään huopiin: pakkausmateriaali ei siis ole ongelma!

Viimeaikoina on paljon keskusteltu tulevaisuuden työympäristöistä ja siitä miten työn tekeminen on muuttunut. Raja oman vapaa-ajan ja työssä olon välillä on häilyvä, milloin viimeksi luit työsähköposteja vapaa-ajallasi? Niinpä!

Tähän haasteeseen Kinnarps on vastannut luomalla ainutlaatuisen Next Office –konseptin. Puhutaan siis tehtäviin perustuvasta monitilaratkaisuista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työntekijät miettivät ihan oikeasti, millaisista tehtävistä oma työpäivä koostuu. Näiden pohdintojen ja vastausten perusteella me voimme luoda kullekin työyhteisölle tarpeisiinsa parhaiten soveltuvat tilat. Mitä tästä sitten on hyötyä? Paljonkin: ennen kaikkea säästyy rahaa ja resursseja. Samalla yrityksen työviihtyvyys ja yhteishenki paranee ja se on houkutteleva uusien työtekijöiden sekä yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden silmissä. Tätä kautta tietenkin yrityksellä on parhaat 
mahdollisuudet kasvuun ja hyvään tulokseen.

Otin itse tämän haasteen vastaan ja ryhdyin miettimään oman työni kuvaa. Annoin kokeilulle nimeksi: ”Kuukauden ihmiskoe – selviänkö ilman omaa työpistettä?” :) Tarkoitukseni on jakaa teille ajatuksiani ja tunteitani tästä kokeilusta. Voin luvata, että kaikkea mielenkiintoista on luvassa ja ilokseni löysin uusia työskentelytapoja ja -paikkoja. En muuten enää tulosta niin paljon kuin ennen. Uskaltaisin väittää, että tänä päivänä tulostan noin 80% vähemmän aikaisemmasta! Ihan totta!

Kinnarps on meille kumppani isolla K:lla. Heidän avullaan pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaat ratkaisut viihtyisään työympäristöön.

Tässä valokuvia Kinnarps Oy:n Helsingin toimistolta, jonne toteutettiin Next Office -mallin mukainen toimisto. Kuvat Kinnarpsin nettisivuilta.







Aurinkoista viikon jatkoa!

-Tiina-