keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

UUSI SISUSTUSSUUNNITTELIJA ESITTÄYTYY

 Hei!

Olen Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosin uusi sisustussuunnittelija Maria-Elina Sanjanen. Koulutukseltani olen sisustusartesaani. Suoritin kaikki työharjoitteluni, ja vähän ylimääräistäkin, Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosin taitavien naisten opissa. Ja sille tielle sitten jäinkin. Nyt tämä työyhteisö tuntuu jo kuin toiselta kodilta. Rakastan työtäni ja annan jokaiseen projektiin 110% itsestäni. Vapaa-ajallani kirjoitan Home White Home -sisustusblogia. Minut pitää kiireisenä myös 8- ja 3-vuotiaat pojat, aviomies ja koti Laihialla.






Oma sisustustyylini on melko runsas ja koristeellinen. Minussa asuu pieni harakka, sillä en voi vastustaa kaikkea naisellista, kaunista ja kimaltavaa. Viime aikoina olen myös kovasti ihastunut mummolan vintageaarteisiin ja kunnostanut niitä kotiimme sopiviksi. Uuden ja vanhan yhdistäminen tuo mielenkiintoa sisustukseen.

Sisustamisen ei tarvitse olla kallista. Edullisia ja laadukkaitakin löytöjä voi tehdä missä vain, kun pitää silmät auki. Sisustussuunnittelijaa käyttämällä voi myös välttyä virhehankinnoilta. Mielestäni kodin täytyy ennen kaikkea olla asukkaidensa näköinen. Viihtyisässä kodissa on hyvä fiilis heti ulko-ovelta lähtien. Sellaisia koteja haluan suunnitella myös asiakkaillemme. 







Nämä makuuhuonekuvani pääsivät mukaan Pohjanmaan Paras Pytinki 2016: Mahtavin makuuhuone -kilpailuun. Finalisteja voi äänestää Facebookissa ja Seinäjoen Pytinki-messuilla tulevana viikonloppuna 1.-3.4. Me Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosin tytöt olemme mukana Pytinki-messuilla omalla osastollamme. Tule tapaamaan meitä osastolle 10C ja katsotaan voisimmeko olla avuksi sinun kotisi sisustuspulmissa. 

Nähdään Pytinki-messuilla!


-Maria-Elina-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti